Arvopohjaisen kulttuurin kaipuu

Koronapandemian myötä on noussut esiin termi Great Resignation - suuri irtisanoutumisten aalto. Se on näkynyt myös omassa verkostossa. Yhä useampi on nyt viime kuukausien aikana ilmaissut vaihtavansa työpaikkaa. Osittain toki uskon siihen, että syynä voi olla patoutunutta tarvetta, mutta en voi olla miettimättä sitä vaihtoehtoa, että organisaatiot eivät ole kyenneet muuttumaan, ja puolestaan monen arvomaailmassa on tapahtunut muutosta.

Loin vastikään kyselyn LinkedIniin, jossa pyysin lukijoiden näkemystä siitä, että johtaako työpaikan vaihtoon enemmän vetovoimatekijät, kuten kiinnostus uusia haasteita kohtaan, vai työntävät tekijät. Kyselyn vaihtoehdot ja merkkimäärät olivat kovin rajalliset, joten vaihtoehdoksi muodostui "Pettymys työpaikkaan / johtoon", joka sai valtaosan eli 66 % äänistä. "Kiinnostus - uudet haasteet"- vaihtoehto jäi toiseksi 29 % osuudella. Ääniä annettiin yhteensä 255 kpl.

Työntövoima vaikuttaisi siis ole

van vahvempi tekijä taustalla. Pettymyksen tunne syntyy tyytymättömyydestä ja turhautumisesta. Luottamus ja optimismi menetetään, ja sitoutuminen yhteisöön heikkenee. Työpaikkaan tai johtoon ollaan siis pettyneitä, syystä tai toisesta. Siinä siis hyvää keskustelun aihetta ja jatkopohdintaa!

Kun miettii taustaa isommassa mittakaavassa ja syvemmin, niin olen nähnyt vahvasti merkkejä kaipuusta yhteisöllisyyteen ja arvopohjaisuuteen. Pitkään vahvimpana organisaatiokulttuurina on ollut tuloskulttuuri, jossa tavoitteiden saavuttaminen on ollut menestyksen mittari. Tällaisessa kulttuurissa on ollut valtavasti mahdollisuuksia menestyä, mutta se on tuonut mukanaan myös varjopuolia. Jatkuva kiire ja riittämättömyyden tunne on seurannut, kun aina rimaa on nostettu korkeammalle. Pysähtymättömyyden seurauksena on ilmennyt uupumusta ja irtautumista omista arvoista.

Etenkin aloilla, joilla työntekijöistä on pulaa, ja ansaintamahdollisuudet runsaita, kuten IT-alalla, ovat monet organisaatiot pyrkineet luomaan kulttuureja, joissa menestyminen ei keräänny ainoastaan huipulle ja niille, jotka keinoja kaihtamatta ovat menestyneet. On syntynyt arvopohjaisia ja yhteisöllisyyteen panostavia kulttuureja, joissa useammalla on aito vaikuttamisen mahdollisuus. Joissakin perinteisimmissäkin organisaatioissa on nähty valmentavan johtajuuden ilmenemistä.

Aikaisemmissa tutkimuksissa (Torbert) on löydetty, että maailmankuva, jossa tuloskulttuuri on pääasiallinen hahmottamistapa, on noin 30% aikuisväestöstä (55% maailmankuvista pääosin hierarkiasta käsin hahmottavia), ja yhteistyökulttuurin maailmankuvaan ja eteenpäin on yltänyt vain 15% aikuisväestöstä. Pandemian ja muiden yhteiskunnallisten muutosten myötä näen, että osuus on valtavasti kasvamassa.

Kysymys kuuluukin, sallitaanko organisaatioissa tämä muutos? Ajetaanko aktiivisesti yhteistyön ja arvopohjaisen kulttuurin rakentumista, vai pidättäydytäänkö vanhassa ja tutussa?