Tänään tulee tasan kaksi viikkoa siitä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tuo hyökkäys vaikutti erityisen voimakkaasti meihin suomalaisiin oman sotataustamme vuoksi. Omatkin isovanhempani ovat olleet sodassa ja joutuneet evakkoon omasta kodistaan. Viha Venäjää kohtaan on edelleen heissä, joten tulee jälleen kestämään useamman sukupolven ajan, että entiseen viholliseen voi suhtautua neutraalisti. Arvet säilyvät vuosikymmeniä.
Ukrainan kansan puolustustahto on kunnioitettavaa. He ovat tilanteessa, jossa vaihtoehdot ovat vähissä. Viime päivinä kuuluneet viestit hyökkäysten kiihtymisestä ja siviiliväestön tilanteesta ovat todella huolestuttavia. Sodassa ei keinoja kaihdeta. Tilanteessa on loppujen lopuksi vain häviäjiä. Pahin niistä itse Venäjä.
Luin vastikään vertauksen, kuinka hyökkäys on kuin syöpä. Ensin se hyökkää yhteen paikkaan, ja jos sitä ei saada pysäytettyä, se lopulta leviää kaikkialle. Levitessään tuhoutuu toki kohde totaalisesti, mutta samalla myös itse syöpäkin kuolee. Ulkoiset olosuhteet vaikuttavat syöpienkin levinneisyyteen, joten näihin olosuhteisiin ja terveisiin yhteiskuntiin on kiinnitettävä huomiota. Pienetkin syövän alut on jatkossa havaittava ajoissa.
Alakoululainen poikani halusi jutella sodasta. Päädyin tarkastelemaan tilannetta niin, että maailmassa aina lopulta on hyvää suhteessa pahaan enemmän. Jos pahaa olisi enemmän, ei maapallomme olisi ollut olemassa enää pitkään aikaan. Jokaisesta sodasta on seurannut myös maiden välistä lähentymistä ja vahvempia rauhaan sitoutumisen liittoumia.
Monia niin itsestään selvänä pitämiä asioita näkee nyt uusin silmin. Voimme osoittaa mieltämme pelkäämättä pidätetyksi tulemista. Voimme yhdessä kansana vaikuttaa asioihin. Näemme nyt, miten arvokkaita asioita ovat sananvapaus, demokratia ja vastuullisuus.
Pidetään niistä huolta. Ja toisistamme.